Kirkko on moniääninen

Toimittaja Hanna Jensen kertoi Olivia-lehdessä 16.4. oman rehellisen tarinansa kirkosta eroamisestaan. Jutussa tuotiin esille omakohtaisia kokemuksia kirkon työntekijöistä, joiden käytös on ollut täysin asiatonta. Näiden kokemusten lisäksi toimittaja toi esille omaa uskonnollista pohdintaansa. Pitkän harkinnan jälkeen kirkosta eroaminen tuntui luontevalta ja suorastaan helpottavalta ratkaisulta.

Luterilaiseen kirkkoon jäävien ajattelusta annettiin jutussa kuitenkin tarpeettoman negatiivinen ja yksipuolinen kuva. On tavallista ajatella, että kirkossa tarjotaan joko täysin vesitettyä tai vaihtoehtoisesti jonkin sortin fanatismiin rinnastettavaa uskonnollisuutta. Vesitettyyn luterilaisuuteen liitetään lisäksi ”kaikki käy” -arvomaailma kun taas ”tosiuskovat” tuntuvat keskittyvän lähinnä naispappien ja seksuaalivähemmistöjen vastustamiseen. Kumpaankaan näistä uskon muodoista on modernin, vakavasti henkiset kysymykset ottavan ihmisen ymmärrettävästi vaikea sitoutua.

Vaihtoehdon tällaiselle kristinuskolle tarjoaa Hanna Jensenin mukaan amerikkalainen episkopaalisen kirkon piispa J. S. Spong. Piispan rohkeat ajatukset eivät ole kuitenkaan jääneet vain hänen edustamansa kirkkokunnan piiriin, vaan vastakaikua on löytynyt myös kotoisen luterilaisen kirkon piiristä. Tästä on osoituksena muun muassa se, että Spong oli Helsingissä pidettyjen kirkkopäivien päävieras, jota tultiin kuulemaan salien täydeltä. Lisäksi Spongin kirja “Why Christianity Must Change or Die” on käännetty suomeksi. Luterilaisen kirkon piirissä on siis sekä maallikoita että teologeja, jotka yrittävät vakavalla mielellä rakentaa siltaa modernin ihmisen henkisen etsinnän ja kristillisen uskon välille. Tätä pyrkimystä ei ensisijaisesti motivoi itsetarkoituksellinen suvaitsevaisuus tai halu rekrytoida uusia jäseniä, vaan vakaumus. Kristillinen usko voi edelleen antaa välineitä oman elämän tarkoituksen ymmärtämiseen, kunhan se päivitetään vastaamaan tämän ajan ihmisen elämänkysymyksiä, huolenaiheita sekä maailmankuvaa.