Eurovaalien jälkipyykkiä

Surffailin eilen netissä ja törmäsin Kari Suomalaisen pilakuvaan, jossa kokoomuslaista edusti kypäräpäinen pappi. Tässä suhteessa voi sanoa aikojen muuttuneen. Tällaista hahmoa ei ole nykyään kovin helppo tunnistaa tyypilliseksi kokoomuslaiseksi. Lisäksi kirkkokin lienee tänä päivänä enemminkin kallellaan vasemmalle kuin oikealle. Näin eurovaalien jälkeen voi ajatella, että vasemmisto on kirkolle ihan sopiva valinta ideologisesti: kirkko asettuu heikkojen ja häviäjien puolelle ;)

Onko myös niin, että kirkko tuntee olonsa turvalliseksi vasemmiston seurassa? Julkisuuskuvan perusteella kirkkoa ja vasemmistoa yhdistää tietynlainen konservatiivisuus ja pelko uuden edessä. Molempia instituutioita tuntuisi yhdistävän halu säilyttää asioita ennallaan ja toive paluusta sellaisiin menneisiin (kulta)aikoihin, joihin yhä harvemmat suomalaiset haikailevat. Kirkon ja vasemmiston tarjoamat tulevaisuudenkuvat eivät tunnu enää uskottavilta.
Onko kokoomuslainen ideologia alkanut näyttää kirkon näkökulmasta liian dynaamiselta, jotta siihen voisi samaistua? En halua sanoa, että kirkon pitäisi olla jonkun puoleen kanssa erityisesti tekemisissä, mutta jotenkin en voi välttää sitä tunnetta, että kirkolla on taipumusta löytää itsensä oppositiosta (niin hyvässä kuin pahassakin).