Toimittaja Hanna Jensen kertoi Olivia-lehdessä 16.4. oman rehellisen tarinansa kirkosta eroamisestaan. Jutussa tuotiin esille omakohtaisia kokemuksia kirkon työntekijöistä, joiden käytös on ollut täysin asiatonta. Näiden kokemusten lisäksi toimittaja toi esille omaa uskonnollista pohdintaansa. Pitkän harkinnan jälkeen kirkosta eroaminen tuntui luontevalta ja suorastaan helpottavalta ratkaisulta.
Luterilaiseen kirkkoon jäävien ajattelusta annettiin jutussa kuitenkin tarpeettoman negatiivinen ja yksipuolinen kuva. On tavallista ajatella, että kirkossa tarjotaan joko täysin vesitettyä tai vaihtoehtoisesti jonkin sortin fanatismiin rinnastettavaa uskonnollisuutta. Vesitettyyn luterilaisuuteen liitetään lisäksi ”kaikki käy” -arvomaailma kun taas ”tosiuskovat” tuntuvat keskittyvän lähinnä naispappien ja seksuaalivähemmistöjen vastustamiseen. Kumpaankaan näistä uskon muodoista on modernin, vakavasti henkiset kysymykset ottavan ihmisen ymmärrettävästi vaikea sitoutua.
Vaihtoehdon tällaiselle kristinuskolle tarjoaa Hanna Jensenin mukaan amerikkalainen episkopaalisen kirkon piispa J. S. Spong. Piispan rohkeat ajatukset eivät ole kuitenkaan jääneet vain hänen edustamansa kirkkokunnan piiriin, vaan vastakaikua on löytynyt myös kotoisen luterilaisen kirkon piiristä. Tästä on osoituksena muun muassa se, että Spong oli Helsingissä pidettyjen kirkkopäivien päävieras, jota tultiin kuulemaan salien täydeltä. Lisäksi Spongin kirja “Why Christianity Must Change or Die” on käännetty suomeksi. Luterilaisen kirkon piirissä on siis sekä maallikoita että teologeja, jotka yrittävät vakavalla mielellä rakentaa siltaa modernin ihmisen henkisen etsinnän ja kristillisen uskon välille. Tätä pyrkimystä ei ensisijaisesti motivoi itsetarkoituksellinen suvaitsevaisuus tai halu rekrytoida uusia jäseniä, vaan vakaumus. Kristillinen usko voi edelleen antaa välineitä oman elämän tarkoituksen ymmärtämiseen, kunhan se päivitetään vastaamaan tämän ajan ihmisen elämänkysymyksiä, huolenaiheita sekä maailmankuvaa.
perjantai 2. toukokuuta 2008
Kirkko on moniääninen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kiitos rohkaisevista ajatuksistasi. Kirjoituksesi antavat toivoa, että kirkossamme saattaisivat puhaltaa vielä uudistusten tuulet, jotka raikastavat ummehtuneen instituutioilman.
Ainoa tuuli, mikä voi raikastaa kirkon ummehtuneen instituutioilman, on Pyhän Hengen tuuli ja se ei kyllä puhalla siellä, missä Jumalan pyhää sanaa Raamattua vesitetään ja muunnellaan milloin minkäkin korvasyyhyn mukaan. Jos nykyistä liberaaliteologian voittokulkua vielä jatku, alkaa kirkosta nousta sellainen itsensä pettämisen löyhkä, että ei vain Jumala voi pahoin, vaan suurin osa nykyisistä jäsenistä juoksee sinne, missä elämän vesi virtaa ja leipä on ravitsevaa.
Itse uskon vielä ihmeisiin ja siihen, että Jumala voi vielä kansankirkonkin herättää uuteen elämään, mutta pelkään pahoin, että sitä ennen tämä kansa joutuu niin ahtaalle, että se joutuu kääntymään elävän Jumalan puoleen. Silloin tuodaan päivänvaloon se mikä on pimeää - myös kirkkomme luopiotyöntekijöiden ja petturipappien aikeet ja motiivit.
Kunnia Korkeimmalle!
Hei Juha
sori, että luin vasta nyt blogisi. Minä tykkäsin siitä, että katsoit kirkkoon jäävien tilannetta monelta kantilta, ei vain msuta- valko asetelmasta, joka tuntuu viehättävän monia, se on niin selkeä asetelma ja kuitenkin mitä jää väliin on useinkin se missä kirkossa eletään ja oikeastaan useimmat elelemme uskossamme ääripäiden välimaastossa ja se on mielenkiintoista ja monimutkaista, niinkuin elämä on.
Aino-Kaarina
Lähetä kommentti