Kirjailijan ajatuksia uskosta

Olin kuuntelemassa kesällä kirjailija Torsti Lehtisen ajatuksia kristinuskon merkityksestä sekä yksittäiselle ihmiselle että laajemminkin.

Esitelmänsä aluksi Lehtinen otti kantaa siihen, onko perusteltua puhua tästä ajasta jälkikristillisenä. Hänen mukaansa tämä aika on täynnä kristillisyyttä, esimerkiksi arvomme ovat vakaasti sidoksissa kristinuskoon samoin siirtymäriittimme. Melkein kaikki, pakanatkin, tulevat siunatuksi haudan lepoon kristillisin menoin. Annamme lapsillemme kristillisiä nimiä ja muutenkin kristinuskon symboliikkaa on kaikkialla.

Jäin itse miettimään, missä tätä symboliikkaa nyt sitten käytännössä mahtaa olla, kunnes huomasin piteleväni kädessäni Mötley Cruen uusinta levyä Saints of Los Angeles, jonka kansikuvakin pitää sisällä keskeistä kristillistä symboliikkaa : ).

Lehtisen mukaan kristinusko on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen kulttuurissamme monella tapaa. Voisi kysyä, että mitä sitten? Mitä tämä todistaa kristinuskon merkityksestä tai Jumalasta tässä ja nyt? Lehtisen mukaan kristinuskon merkittävästä kulttuurisesta vaikutuksesta ei ole ainakaan Jumala-todistukseksi. Kristityn täytyy olla nöyrä Jumalan olemassaoloa koskevissa kysymyksissä, sillä jokaisella on vain oma subjektiivinen kokemus ja oma mielipide, jotka eivät välttämättä ole muiden ajatuksia jalostuneimpia. Kirjailijan mukaan kristityillä on taipumusta toimia totuuden torvina asenteella, että jos todellisuus ei mahdu omaan käsitykseeni maailmasta, niin sen pahempi tosiasioille. Kristityn identiteettiin ei Lehtisen ajattelussa kuulu minkäänlainen besserwisseröinti; kristityn asema on olla etsijänä etsijöiden joukossa.

Jos Lehtisen mukaan olemme pakotettuja tekemään uskon ”hypyn” tyhjyyteen, jossa mitään varmuuksia ei ole olemassa, niin miten meidän tulisi ymmärtää kristinuskon merkitys?

Lehtisen mukaan maailman tosiasioiden tietäminen ei yksinkertaisesti riitä ihmiselle. Eikä tosiasioiden tietäminen tee elämästä välttämättä erityisen järkevää. Lehtinen kertoi esimerkin miehestä, joka roikutti keilapalloa mukanaan narunpäässä ja ajoittain totesi ääneen maapallon olevan pyöreä. Vaikka mies olisi kertonut kaikki maailmaa koskevat tosiasiat, meillä muilla olisi syytä epäillä miehen täysijärkisyyttä. Pelkkien tosiasioiden varaan kiinnitetystä elämästä uupuu jotain.

Lehtinen totesi, että monet ateistit, kuten Marx, Freud, Feuerbach, ajattelivat ihmisen valitsevan uskonnon, koska eivät kestä todellisuuden mielettömyyttä. Lehtinen myönsi, että kuuluu itse siihen joukkoon ihmisiä, jotka valitsivat kristinuskon, vaikka tietäisivät sen olevan harhaa. Hänen mukaansa ihminen kaipaa kohti jotain suurempaa ja täydellisempää. Meissä kaikissa asuu kaipaus, jota on kuunneltava tarkasti. Ihmisen elämän keskeinen kysymys on, mihin tämä kaipaus kohdistuu? Lehtinen totesi jopa, että meidät määrittää ihmisinä se, mitä perimmältään kaipaamme - millä asialla on jokin luovuttamaton itseisarvo meille?

Lehtinen toi esille, ettei edes terveydellä tai elämällä itsellään ole kaikissa tilanteissa itseisarvoa. Ihminen voi luopua elämästään, jos se ei tunnu mielekkäältä. Johonkin itseämme suurempaa meidän pitää ankkuroitua, muuten elämä kadottaa helposti merkityksensä. Lopulta elämään väistämättä sisältyvät epätoivon tunteet ajavat tarrautumaan uskoon. Tässä uskomisessa ei ole mitään järjetöntä, sillä todellisuudessa kaikki ihmisen keskeiset elämää ylläpitävät asiat ovat uskonvaraisia, esimerkiksi rakkaus, toivo, tasa-arvo, ihmisoikeudet. Niitä on vaikea todistaa oikeiksi vain tosiaisoihin vetoamalla.