ONNELLISUUS

Tutkimusten mukaan 83 % suomalaisista sanoo olevansa onnellinen ja 45 % ylimpiin tuloluokkiin kuuluvista sanoo olevansa erittäin onnellinen.

Onko tämä mahdollista, kun samaan aikaan on tiedossa, että masennuslääkkeiden käyttö on kuusinkertaistunut 90-luvun alusta. Uskaltaisin veikata, että kyselytutkimukset antavat liian myönteisen kuvan suomalaisten onnellisuudesta. Jokainen voi pohtia, mitä itse vastaisi, jos tuntematon ihminen kyselisi omaa onnellisuusastetta. On helpompaa sanoa olevansa onnellinen kuin onneton.

Mielestäni on hyviä perusteita suhtautua onnellisuuskyselyiden myönteisiin tuloksiin pienellä varauksella. Lisäksi voi ihmetellä miksi ihmisten onnellisuuden määrää ylipäätänsä kysellään? Tai mitä onnellisuudella edes tarkalleen ottaen tarkoitetaan?

Muutaman viime vuosikymmenen aikana onnellisuus-teeman ympärille on kasvanut kokonainen maailmanlaajuinen elinkeino. Yhtenä osoituksena tästä on se, että onnellisuuskirjallisuutta voidaan pitää nykyään itsenäisenä kirjallisuudenlajina.

Ihmiset eivät ole aikaisemmin pohtineet onnellisuuttaan samassa mittakaavassa kuin tänä päivänä. Siihen ei ole yksinkertaisesti ollut varaa; elämässä täytyi keskittyä hengissä selviytymiseen. Tilastot osoittavat, että 1800-luvun alussa huomattava osa suomalaisista kuoli ennen kahdeksaatoista ikävuotta. Ankara elämä teki kysymyksen onnellisuudesta monelle turhaksi. Lisäksi aatteellinen ilmapiiri ei aina suosinut onnenonkijoiden pyrkimyksiä, sillä monien uskonnollisten traditioiden piirissä onnen saavuttamista tässä elämässä pidettiin suorastaan kyseenalaisena hankkeena, sillä aito onni on löydettävissä vain tuonpuoleisesta elämästä.

Vaikuttaa siltä, että onnen tavoittelu on historian näkökulmasta elitistinen hanke. Tämän kommentin ei ole tarkoitus vesittää kysymystä onnellisuuden mahdollisuudesta omassa elämässä, sillä emme ole itse valinneet aikaa tai näitä olosuhteita, joissa nyt satumme elämään. On vain hyväksyttävä, että elämämme on keskimäärin hyvin erilaista verrattuna menneiden aikojen suomalaisiin tai niihin ihmisiin, jotka ovat (epäonnekseen) syntyneet kurjiin oloihin ns. kolmansissa maissa. Tästä tuleekin heti ilmi yksi onnellisuuden keskeinen puoli: oma onnellisuusaste on jollain tavalla suhteessa niihin ihmisiin, jotka elävät lähellämme tässä ja nyt. Menneistä ajoista tai maailman köyhistä ei ole onnellisuus-kysymyksessä oikein vertailukohteiksi, sillä vertailusta seuraisi vain syyllisyyttä omasta kiittämättömyydestä, eikä onnellisuutemme ainakaan lisääntyisi näissä tunteissa velloessamme. Tietenkin parhaimmillaan maailman epätasa-arvon tiedostaminen johtaa rakentavaan toimintaan, mikä puolestaan voi lisätä onnellisuuttamme – alamme tekemään sellaisia asioita, jotka koemme merkityksellisiksi.


Onnen eri ulottuvuuksista

Onnekkuus eli tuuri
Ihmiset ovat kaikkina aikoina hyväksyneet, että onnellisuuteen tai vastakohtaisesti epäonneen liittyy tietty sattumanvaraisuus, joka ei ole meidän toimiemme varassa. Sanotaan, että kävi hyvä tai huono tuuri, pulla, joulu, tsägä, flaksi. Antiikin aikana uskottiin, että sattuman takana oli jumalatar: Kreikassa tunnettiin Tykhe ja Roomassa Fortuna. Kristinuskon piirissä on puhuttu johdatuksesta, joka jossain mielessä tulee aika lähelle sattuman ajatusta. Jotkut asiat tuntuvat yksinkertaisesti olevan Korkeammassa kädessä. Mielestäni ei ole mitään syytä asettaa kyseenalaiseksi sattuman merkitystä, sillä kokemushan on hyvin arkinen. Jokaisella meillä on kertomuksia hyvästä ja huonosta onnesta. Arkikokemus todistaa myös vahvasti sen puolesta, että joillakin ihmisillä tuntuu jostakin käsittämättömästä syystä olevan parempi onni kuin muilla.

Jos asiaa pysähtyy tarkastelemaan, niin onko onnekkailla ihmisillä joitakin ominaispiirteitä, jotka saattaisivat osaltaan selittää heidän alttiuttaan hyvälle tuurille. Vastaus näyttäisi olevan kyllä. Onnekkailla ihmisillä on todellakin tiettyjä yhdistäviä piirteitä. Heillä on kykyä tunnistaa ja käyttää hyväkseen heidän eteensä avautuneita onnenpotkuja. He eivät myöskään arkaile tarttua heille tarjottuun tilaisuuteen. Tietenkin monet hyvät mahdollisuudet osoittautuvat pelkäksi kuplaksi, mutta kun ei anna vastoinkäymisten liikaa masentaa ja säilyttää avoimuutensa, niin yleensä jotain hyvää lopulta tapahtuu. Eli hyväonninen ihminen ei ole varautunut vaan avoin, hän ei ole pelokas vaan utelias, hän sanoo kyllä eikä ei, hän kestää epävarmuutta ja pystyy ottamaan riskejä.

Mielihyvä
Tänä aikana eräs keskeinen onnellisuuden aspekti tai melkeinpä onnellisuuden synonyymi on mielihyvän kokemus. Elämässä on tärkeää saavuttaa oikeanlainen tunnetila, jotta voisi sanoa olevansa onnellinen. Käytämme paljon aikaamme ja resursseja tämän ”oikean” tunnetilan löytämiseen. Käymme shoppailemassa, elokuvissa, matkoilla, hikoilemme salilla, istumme iltaa ystävien kanssa baareissa ja irrottelemme konserteissa. Kokeilemme rajojamme työelämässä ja saamme poikkeuksellisen hyvät kiksit kun raskas työrupeama tulee vihdoin päätökseensä – olemme hetken aallonharjalla. Eikä siinä mitään, että pyrkii hyviin fiiliksiin; mielihyvän tavoittelussa ei varmaankaan yleensä ole mitään huonoa tai väärää. Kokemus on kuitenkin osoittanut monelle, että mielihyvä on sekä hyvin hetkellistä että turruttavaa.

Mielihyvän tunteen tavoitteluun liittyy omat vaaransa: nälkä kasvaa syödessä ja joudumme hakemaan mielihyvää aina vain useammin ja äärimmäisiä keinoja käyttämällä. Tavallinen arki alkaa tuntua sietämättömän tylsältä ja pahimmassa tapauksessa huomaamme olevamme riippuvuussuhteessa johonkin sellaiseen, joka edes hetkeksi parantaisi mielialaamme. Minkään asian jatkuva lisääminen ei lopulta tuo onnea elämäämme. Kylmä olut saunan jälkeen voi olla aidosti mielihyvää tuottava kokemus, mutta kymmenes pullo ei enää välttämättä lisää mielihyväämme. Luin eräästä kirjasta ajatuksen, jonka mukaan mielihyvää ei kannata yrittää maksimoida vaan optimoida. Pysyvä mielihyvä ja nautinto on mahdoton ajatus.

Mielihyvää tavoittelevassa elämäntyylissä on pohjimmiltaan se huono puoli, ettei se perustu todellisuuden hyväksymiseen sellaisena kuin sen useimmiten kohtaamme. Jatkuvaan mielihyvään pyrkivä ihminen ei ota tosissaan sitä, että elämään kuuluu myös arki, joskus puuduttava sellainen ja jokaisen kohdalle tulee ikäviä asioita. Elämään liittyvää ahdistusta ei voi hävittää, eikä pidäkään, koska sillä on tärkeä osa elämässämme. Ilman ahdistustamme elämä olisi aina vaarassa ajautua mielettömyyteen. Ikävät tunteet varoittavat meitä siitä, että olemme tekemässä tyhmyyksiä tai elämämme on ajautunut tai ajautumassa väärille urille. Ikäviin tunteisiin sisältyy monesti tärkeä viesti, jota pitäisi pysähtyä kuuntelemaan. Usein pysähdymme kuuntelemaan tunteitamme vasta kun on aivan pakko, kun saamme hermoromahduksen, masennumme tai joudumme paniikkiin. Sekä mielihyvällä ja mielipahalla on oma merkityksensä tasapainoisessa elämässä.

Yltäkylläinen onni
Antiikin filosofien mielestä todellinen ”onni” viittasi johonkin pysyvään olotilaan, siksi mielihyvän tavoittelu ei voinut johtaa onnelliseen elämään. Filosofien mielestä todellisen ja yltäkylläisen onnen voi saavuttaa vain sellainen henkilö, joka hyväksyy elämän ristiriitaisuuden, sen valon ja varjon. Kukaan täysijärkinen ihminen ei tieten tahtoen tavoittele elämässään vastoinkäymisiä, mutta niitä ei kukaan pysty myöskään välttämään. Ainoa järkevä tapa suhtautua epäonneen on hyväksyä sen olemassaolo. Yltäkylläiseen onneen sisältyy myös onneton olotila.

Filosofi Aristoteleen mukaan hyveellinen elämä tekee ihmisen onnelliseksi. Tämä hyveellinen ja onnellinen elämä kuitenkin lähtökohtaisesti edellytti tiettyjä ominaisuuksia: täytyi olla kaunis, rikas ja mies. Aristoteleelle nainen oli vain puutteellinen mies. Rikas piti Aristoteleen mukaan olla, koska muuten oli vaarassa joutua töihin. Ja työssäkäyvä ihminenhän ei ole vapaa ja riippumaton muista: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat! Kreikkalaisille työn tekeminen ei siksi mahdollistanut oman hyveellisyyden täyttä kehittämistä, sillä vain vapaus ja riippumattomuus mahdollistivat politiikkaan osallistumisen ja se oli ihmisen elämän aidoin tarkoitus ja tie kestävään onneen.

Luulen, että politiikkaan osallistuminen ei tänä päivänä tule kovinkaan monen mieleen onnen kannalta välttämättömänä asiana. Monet pitävät politiikkaa sekä tylsänä että turhana asiana. Filosofien mukaan yltäkylläiseltä onnelta on turha odottaa mitään suurellista, sillä siinä ei ole lopulta mitään erityistä. Sitä on kuitenkin vaikea saavuttaa, koska ihmiset kaipaavat alituiseen jotain erityistä ja spektaakkelimaista.

Onni merkityksenä
Vaikka antiikin filosofien näkemyksistä voi olla montaa mieltä, niin ehkä jotain olennaista on tavoitettu siinä, että ihmisen on tärkeää tehdä merkityksellisiä asioita, jos mielii tulla onnelliseksi. Voisikin kysyä: onko onnen tavoittelun tärkeys tänä päivänä jollain tavalla oire siitä, että elämästä puuttuu merkitystä?

Mitä tällä merkityksellä oikeastaan tarkoitetaan? Merkityksellä tarkoitetaan yleensä joidenkin asioiden välistä kiinteää yhteyttä. Jos sanojen tai lauseiden välinen yhteys luo niihin jonkin ymmärrettävän sanoman, sanoilla ja lauseilla on merkitys. Jos näin ei ole, on kysymys merkityksettömästä sanahelinästä. Kun jokin yksittäinen kokemus, asia tai ihminen liittyy jollain mielekkäällä tavalla elämäämme, voimme sanoa kokemuksen, asian tai ihmisen olevan meille merkityksellinen. Jokin merkityksettömältä tuntuva asia puolestaan tuntuu jäävän jotenkin irti elämästämme, on vaikea hahmottaa, mikä sen mieli on. Merkitys on siis asiayhteyksiä ja merkityksettömyys asiayhteyksien puutetta.

Tehdään ajatusleikki: Kuvittele mielessäsi tekeväsi jotain todella mekaanista, raskasta ja tylsää työtä. Joudut vaikka kantamaa raskaita säkkejä rekka-autoon kymmenen metrin matkan kahdeksan tuntia päivässä. Voisi kuvitella, että työmotivaation ylläpitämisen kannalta on aivan ratkaisevan tärkeää, liittyykö toiminta johonkin suurempaan ja merkityksellisempään kokonaisuuteen vai ei. Asioiden kokeminen merkityksellisinä antaa voimaa elämään, merkityksettömyys syö voimiamme. Voisiko yksi keskeinen syy meidän aikamme vitsaukselle, loppuun palamiselle olla se, että teemme päivästä toiseen sellaisia asioita, joita emme koe lopultakaan kovin mielekkäiksi.

Erityisen tärkeä asia henkisen hyvinvointimme ja onnellisuutemme kannalta on se, että voimme kokea elämämme merkityksellisenä ja yhtenäisenä tarinana. Näemme elämässämme tapahtuneiden asioiden välillä yhteyksiä ja niistä muodostuvan kokonaisuuden voimme tunnistaa omaksi elämäntarinaksemme. Jokin traumaattinen kokemuskin voi tulla osaksi elämäämme. Voimme hyväksyä tapahtuneen ja nähdä sen merkityksellisenä, jopa rikkautena elämässämme, kun katsomme asioita laajemmasta perspektiivistä. On vaikeaa kuvitella, että ihminen voisi säilyttää mielenterveytensä kovin pitkään, jos hänelle vain tapahtuisi asioita, joita hän ei voisi millään tavalla yhdistää aiemmin kokemaansa. Jokaisella ihmisellä on siis tarve nähdä omassa elämässään jokin punainen lanka, muuten oma elämä muuttuu käsittämättömäksi ja merkityksettömäksi.

Tämä punaisen langan löytyminen ei koske vain yksittäisiä ihmisiä, vaan kokonaisia kansakuntia. Suomalaisessa kulttuurissa on omat keskeiset tarinansa, jotka jäsentävät elämäämme ja luovat sille ikään kuin taustan, jota vasten voimme rakentaa omaa identiteettiämme. Yksi tällainen suomalainen kertomus on viime sota ja siitä selviytyminen. Sodan aiheuttamat suunnattomat kärsimykset on voitu jotenkin kestää, koska olemme yhteisesti nähneet uhrauksilla aivan ratkaisevan tärkeää merkitystä.

Vaikuttaa siis siltä, että todellinen onnellisuus perustuu ennen kaikkea merkityksen kokemiseen omassa elämässä. Onkin mahdollista ajatella, että merkityksen kokeminen elämässä edeltää onnea ja siten merkityksen kokemisessa on jotain onnea perustavanlaatuisempaa.

Merkityksellisen elämän ja sitä kautta onnellisen elämän saavuttaminen edellyttää tavoitteiden asettamista. Sellaisten tavoitteiden asettamista, jotka voimme aidosti kokea omaksemme. Jokainen tavoitteen asettaminen tuo samalla merkityksen elämämme, tavoite antaa suunnan, jota kohti lähdemme kulkemaan. Moni murehtii sitä, ettei ole varma tavoitteistaan tai siitä, mitä todella elämältään haluaa. Pitää hyväksyä se, että elämään liittyy aina epävarmuus, sillä liian varman päälle pelaaville jää usein ns. luu käteen. Eikä kukaan voi rakentaa elämäänsä loppuun asti valmiiksi, sillä elämä sisältää aina yllätyksiä eikä elämämme lopulta ole pelkästään meidän hallittavissamme. Elämä voi sisältää pienempiä osatavoitteita, jotka tuntuvat realistisilta toteuttaa ja useammasta osatavoitteesta voi parhaimmillaan syntyä kokonainen ja merkityksellinen – siis onnellinen – elämä.


Lähteet:

Timo Airaksinen: Onnellisuuden opas.

Wilhelm Schmid: Onni – kaikki mitä tulee tietää.