Kirkontorni ja minareetti

Olin mukana järjestämässä tilaisuutta, jossa käytiin keskustelua islamin roolista Suomessa ja länsimaissa yleisemminkin. Keskustelussa äänensä saivat kuuluville sekä islamilaiset että kristityt ja todennäköisesti muutama muullakin maailmankatsomuksella varustettu ihminen.

Keskustelulle taustan loivat ne yhteydet, joissa islam on ollut esillä julkisuudessa viime aikoina. Sveitsissä suoritettiin kansanäänestys, jonka perusteella minareetit kiellettiin, medioista saimme lukea, että turvatarkastuksen perusteellisuuteen lentokentällä saattaa vastaisuudessa vaikuttaa uskonnollinen tausta (ja tuskin asiaa ehdottaneiden mielissä ovat olleet joogan harrastajat).

Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen esitti taannoin, että islamin vaikutusvaltaa on syytä padota tai kohta elämämme pienen vähemmistön pillien mukaan. Islamin pitäisi eurooppalaistua, ettei Eurooppa islamisoituisi. Lisäksi Vihavaisen mukaan ”islamin perussanoma on hyvin aggressiivinen”.

Varmasti monen maallikon perusfiilis islamin uskosta onkin, että se edustaa sanan- ja yksilönvapaudelle, tasa-arvolle sekä demokratialle vastaisia arvoja. Kirkontorni ja minareetti -keskustelun perusteella tällaiset näkemykset eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa, sillä monien ihmisten elämässä länsimaisuus ja islamin usko yhdistyvät ongelmitta. Faktat näyttäisivät puhuvan sen seikan puolesta, ettei länsimaisuuden ja islamin välillä ole ylitsepääsemätöntä kuilua. Tästä esimerkkinä se, että tataarit ovat eläneet osana suomalaista yhteiskuntaa jo toistasataa vuotta.

Oma mielenkiintoinen kysymyksensä on se, mitä oikeastaan tarkoitetaan sillä länsimaisuudella, joka näyttää olevan konfliktissa islamin uskon kanssa? ”Länsimaisuuden” alle voidaan sijoittaa hyvin erilaisia ja täysin ristiriitaisia ajattelu- ja elämäntapoja. Ehkei kysymyksessä todellisuudessa olekaan kulttuurien välinen konflikti. Onko niin, että islamin ”piikkiin” on alettu laittaa länsimaissa ilmeneviä ongelmia ja ristiriitojen aiheita, kuten siirtolaisuus tai lähiönuorten mellakointi joissakin Euroopan maissa, vaikka ne eivät todellisuudessa selity pelkästään uskonnosta käsin.

Sama tietynlainen putkiajattelu tulee esille myös yksilötasolla. Helposti muslimit nähdään uskonnollisempina kuin he todellisuudessa ovat. Uskonto on kuitenkin vain yksi identiteettiä muokkaava tekijä sosiaaliluokan, koulutustason, kansalaisuuden ynnä muiden monien tekijöiden rinnalla. Etenkin länsimaissa amerikkalainen viihdeteollisuus muodostaa ihmisten elämään yhteisen uskonnosta riippumattoman ”globaalin horisontin”, jonka merkitystä ihmisten identiteetin muokkaajana ei ole syytä vähätellä.

Kirkontorni ja minareetti -illassa puhunut imaami totesi, ettei islamin usko tai muslimit muodosta länsimaille tai suomalaiselle yhteiskunnalle mitään uhkaa. Todellinen uhka syntyy maahanmuuttajien työttömyydestä, köyhyydestä, koulutuksen puutteesta, ennakkoluuloista ja rasismista – syrjäytymisestä. Voisiko islamia suurempi ongelma todellisuudessa olla se, että maahanmuuttokysymystä tarkastellaan länsimaissa liian usein vain taloudellisena kysymyksenä, jolloin monet maahanmuuttajat saavat lähtökohtaisesti itselleen negatiivisen leiman ”menoeränä”.