Joulumatka

Jouluevankeliumin alussa kerrotaan, kuinka Marian ja Joosefin oli lähdettävä Nasaretista Betlehemiin verollepanoa varten. Ei mikään ihan vaatimaton matka kulkea täysissä ruumiin ja sielun voimissa saati viimeisillään raskaana; Suomessa pitäisi kävellä vähintään Helsingistä Hämeenlinnaan, jotta pääsisi Marian ja Joosefin kanssa samoille mittarilukemille. Marian ja Joosefin tekemä matka on kuitenkin ollut vaivan arvoinen, sillä tuon reissun jälkeen mikään ei heidän elämässään ollut entisellään (tai maailmassa ylipäätänsä).

Marian ja Joosefin taittama taival Nasaretista Betlehemiin on hyvä osoitus siitä, kuinka perustavanlaatuisia muutoksia elämässämme voi tapahtua matkalla. Monella ihmisellä onkin aika ajoin tarvetta lähteä pois totutuista ympyröistä uusiin maisemiin. Ei ainoastaan lataamaa akkuja, jotta omaa arkea jaksaisi taas paremmin, vaan arvioimaan syvällisemmin omaa elämää. Olisiko siinä syytä tehdä joitakin perustavanlaatuisia muutoksia? Joskus tällaiselle reissulle ajaa sisäinen tunne siitä, että oma elämä ei tunnu omalta; omaan elämään ei jotenkin voi syvältä sielunsa syövereistä sanoa: Kyllä, this is it! Asiat saattavat olla päällepäin täysin hyvissä kantimissa, mutta jotakin silti tuntuu puuttuvan: substanssia?

Ihminen on äärimmäisen mukautumis- ja sopeutumiskykyinen niin hyvässä kuin pahassakin. Vallitsevien olojen vastustaminen tai muutoksen tekeminen on suurimmalle osalle meistä vastenmielistä puuhaa ja siksi helposti tyydymme säilyttämään status quon. Elämä tuntuu helpommalta ja saamme turvaa siitä, että pidämme monia asioita täysin itsestäänselvyyksinä: ihmissuhteitamme, työtämme, harrastuksiamme, elämäämme! Edellä mainituista syistä joidenkin kriittisten kysymysten pohtiminen voi jäädä vähemmälle huomiolle. Kysymysten kuten, mitä minulle oikeastaan kuuluu? Näinkö haluan elämääni elää? Jotain näiden kysymysten laiminlyömisestä kertoo se, että yleisimpiä kysymyksiä, joihin ihmiset haluaisivat tutkimusten mukaan vastauksen on: Kuka minä olen?

Tuttu sanonta tietää: ”Joskus täytyy lähteä kauas, jotta näkee lähelle.” Matkalla ollessa on mahdollista saada etäisyyttä omaan arkiseen elämään. Pystymme tarkastelemaan asioitamme objektiivisemmin, lintu- (tai kärpäsen) perspektiivistä. Siitä näkökulmasta asiat näyttävät usein kirkkaammilta. Se, mikä tuntuu arkielämässä yleensä tärkeältä, alkaakin näyttää yhdentekevältä tai jopa naurettavalta, ja marginaalissa oleva asia tulee keskeisemmäksi. Matkan päästä voimme kokea myös yllätyksiä: koti-ikävämme ja kaipauksemme saattaa kohdistua ennalta arvaamattomaan ihmiseen.

Matkan jälkeiset päivät ovat erityisen tärkeitä. Silloin olemme herkimmillämme aistimaan elämämme todellisen tilan. Mukavat asiat tulevat selvemmin esille, mutta myös ne asiat, jotka hiertävät. Kuinka mukavaa on heittäytyä kotoiselle sohvalle, nähdä ympärillä tuttuja kasvoja ja kuinka vastenmielistä taas ajatella seuraavaa päivää duunissa. Mikäli mielimme matkan jälkeen muuttaa elämäämme, aikaa on vain vähän käytettävissä. Ei mene montaa päivää, kun mukavuudenhalumme ja muutoksen pelkomme astuvat jälleen kehiin. Paluu tuttuun uraan ja oravanpyörään tapahtuu pelottavan nopeasti. Ensimmäisen loman jälkeisen viikon lopulla työ alkaa taas tuntua ”ihan mukavalta”, vaikka maanantaina hädin tuskin uskoimme selviämme siitäkään päivästä hengissä. Uusien oivallusten jalkauttamiseen täytyy ryhtyä ASAP!

Rukouslause: Rakas Isä, anna minulle voimaa muuttaa ne asiat, mitkä voin muuttaa ja hyväksyä ne asiat, mitä en voi muuttaa. Anna myös viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.